Jään pian kodittomaksi ilman omaa syytäni. Enää en jaksa hymyillä surkuhupaisalle tilanteelleni, vaan nyt allekirjoittanutta yksinkertaisesti pelottaa. Edessä on muutto joko pahvilaatikkoon tai kiertolaiselämä yhden tuttavan katon alta toiselle.

Olen hukkunut asunnonetsijöiden paksuna vellovaan massaan. Edes kaupungin omistuksen alla olevia asuntotoimistoja ei kiinnosta, vietänkö yöni lämpimässä vuoteessa vai sateen pieksemässä kosteassa pahvilaatikossa.

Uutta kotia olen etsinyt jo kolmen vuoden ajan. Asuntotoimistoista, jotka nyt ovat päättäneet jättää minut oman onneni varaan, olen odottanut kotia jo 1,5 vuoden ajan, kiltisti ja kärsivällisesti, sillä ujolle luonteelleni sopii heikosti asukasvalitsijoiden ahdistelu: laskelmoitu itku ja elämäntarinoiden vuodatus puhelinlankoja pitkin. Sitä paitsi olen toivonut, että asukasvalitsijat ovat reiluja ja oikeudenmukaisia, mutta minusta yhä etenevässä määrin tuntuu, että valituksi tulo on silkkaa arpapeliä tai vaihtoehtoisesti asukasvalitsijan sydämellä leikittelyn tulos.

On katkeraa seurata, kuinka itseäni ovelammat ihmisotukset marssivat jonossa ohitseni. Vihaksi pistää myös, että pikku lapsen roikotus käsipuolessa tarkoittaa sitä, että saat varmasti juuri sen haluamasi keskusta-asunnon, vaikka nykyisessäkään ei ole moitteen sijaa. Ainakin, jos lapsi on oma. (Lainalapsella tulos ei ole valitettavasti yhtä hyvä.) Ulkopaikkakuntalaisena olet myös etuoikeutettu saamaan pikaisesti kodin. No, näinpä kaikki vastaankävelijät ehdottavatkin, että muutan ulkopaikkakunnalle tai lisäännyn. Ensiksi mainittu on helvetin vaikeaa ja jälkimmäinen olisi pirunmoisen helppoa tiettyyn pisteeseen saakka, mutta kas kun kumpikaan vaihtoehdoista ei tämänhetkiseen elämääni sovi.

Miksi sitten en ole hankkinut asuntoa yksityisiltä markkinoilta, vaan vingun surkeana, kun en saa kotia suuremmilta firmoilta? No, tietenkin siitä yksinkertaisesta syystä, että minulla ei ole rahaa annettavaksi ahneille vuokranrepijöille, joita kaupunkimme on pullollaan. Ja siksi, että kanssamuuttajani on karvainen: pieni ja harmiton elukka (En viittaa miesystävääni!), jota jokainen vuokranantaja jo näkemättä katsoo kieroon, koska kyseessä on nk. lemmikkieläin, joka oletusarvoisesti tuhoaa asunnon käyttökelvottomaksi. Sillä sitten ei ole merkitystä edustaako lemmikkoeläin apaattista kultakalaa vai kesytöntä lohikäärmettä: vuokranantajien vastaus on toistuvasti tyly "EI".

Vielä on katto pään päällä kuukauden päivät. Mutta kuukausi kuluu nopeaan...